perjantai 23. syyskuuta 2011

Brokenista kirjoitettua

"...raikkainta, ihastuttavimman kevytotteisinta, terävintä, visuaalisesti omaperäisimmin ajateltua ja haikeimmin hauskinta suomalaista teatteria, mitä olen pitkään aikaan nähnyt."

-Maria Säkö / HS:

http://www.hs.fi/kulttuuri/teatteri/artikkeli/Taiteilija+piirt%C3%A4%C3%A4+omakuvaansa++s%C3%A4rkyneiden+syd%C3%A4nten+maisemaan/HS20110923SI1KU01v25


"... puhuttelevaa ja kuvastoltaan kunnianhimoista nykyteatteria."

-Martti Mäkelä / skenet.fi:

http://www.skenet.fi/artikkeli/11/09/broken-heart-story


"...raikas, omailmeinen ja väkevä teatterikokemus, joka jättää jälkensä pitkäksi aikaa."

-Eeva Kemppi / Teatteri-lehti:

http://www.teatterilehti.fi/3341-saara-turusen-viiltava-omakuva/

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Kohti ensi-iltaa

Laura Birn ja Ylermi Rajamaa / Kuva: Pate Pesonius

Ennen kuin huomaankaan...

kohti taivasta
kohti tähtiä

perjantai 16. syyskuuta 2011

Heijastuksia III

Kenen valinta?

El Grecon maalauksessa La Penitencia de María Magdalena (1587) Jeesuksen tunnetuin naispuolinen seuraaja kuvataan herransa ristin äärellä. Maria Magdalena on El Grecon lisäksi inspiroinut monia muitakin taitelijoita läpi historian. Modernin ajan taiteentekijät ovat liittäneet Raamatun Maria-tarinan osaksi romantiikkatuotantoa. Myyvä tulkinta Maria Magdalenan tarinasta menee suurin piirtein näin: Maria on kaunis prostituoitu, joka kärsii asemastaan ja haluaa muuttaa elämänsä. Hän on nainen hädässä ja odottaa pelastajaa. Jeesus saapuukin, karkottaa Marian riivaajat ja antaa tämän synnit anteeksi. Maria valitaan Jeesuksen epäviralliseksi opetuslapseksi, joka seuraa herraansa aina ristille saakka ja omankin elämänsä loppuun. Jeesuksen seuraajana Marian hyvyys ja sisäinen kauneus tulevat esiin. Romantiikannälkäiselle traagisinta tarinassa on se, että Maria ja Jeesus eivät lopuksi voi saada toisiaan. Kristinuskon sisällä sen sijaan puheet heidän välisestä rakkaussuhteesta on tabu.

Laura Birn ja Ylermi Rajamaa | Kuva: Pate Pesonius

El Grecon maalauksessa Maria peittää siveellisesti rintaansa toisella kädellään ja luo toisella kädellään katsojan huomion maassa lojuvaan pääkalloon. Taustalla näkyy kuollut Jeesus ristillä. Maalauksen nimi on Maria Magdalenan katumus, mutta se tuo mieleen myös naisen valinnan edessä. Kuollut Jeesus sijoittaa Marian ajallisesti hetkeen, jolloin tämä on jo luopunut entisestä elämäntavastaan ja valittu Jeesuksen seuraajaksi. Pääkallo muistuttaa kuitenkin synnistä ja kuolemasta: se kuvastaa syntiin langenneen Aatamin, koko syntisen ihmiskunnan isän kalloa. Katuuko Maria siis jälleen syntistä elämäntapaansa? Onko hän eksyksissä ilman herraansa? Pitääkö hänen nyt valita itse tiensä?

Tarina maailman tunnetuimmasta prostituoidusta, joka tekee oppi-isänsä avulla parannuksen ja muuttuu näin tavallaan tämän luomukseksi, ei ole kaukana kirjallisuudessa ja elokuvissa toistuvasta Pygmalion-myytistä. Myös uudemmissa ”Pygmalion-tarinoissa” päähenkilö ei itse valitse olla tai tehdä jotain, vaan joku toinen päättää hänen puolestaan. Oman aikansa Pygmalion-tarinoita ovat esimerkiksi Pinocchio-satu (1883) ja Oscar Wilden romaani Dorian Grayn muotokuva (1890) sekä elokuvat My Fair Lady (1964) ja tietenkin – Pretty Woman (1990). Miksi Pretty Woman siis on niin ihana? Koska tähän rooliin mies hänet romanttisessa hittikomediassa valitsee?

Teksti: Elisa Itkonen

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Viikko ensi-iltaan

...ja omituisia asioita alkaa tapahtua...

Satoja puhelinluetteloja heitetään jätelavalle.
Kymmeniä mustia säkkejä löytyy eteisestä.

Rammasta näyttelijästä paljastuu uusia puolia.

Tapetit revitään seiniltä.

Ohjaaja määrää kaikki koppiin.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Heijastuksia II

Kuoro – yhdessä yksin

Kuoro näyttelee merkittävää osaa antiikin tragedioissa. Se koostuu useista näyttelijöistä, mutta on silti näyttelijä näyttelijöiden joukossa. Antiikin tragedioissa kuoro edustaa yhteisöä, kaupunkivaltioiden asukkaiden ääntä. Kuoro seisoo yhteisten arvojen ja moraalin takana sekä kommentoi näytelmän päähenkilöiden toimintaa tältä pohjalta. Kuoro saattaa tarjoilla olennaisia taustatietoja, verrata tapahtumia myyttisiin tarinoihin ja kertoa enemmän kuin kukaan muu tietää. Useimmiten kuoro on päähenkilöiden puolella ja osoittaa näille myötätuntoa. Antiikin tragedioiden joukossa onkin vain harvoja näytelmiä, joissa kuoro suhtautuu vihamielisesti päähenkilöihin tai koko kaupunkivaltion arvoihin. Monissa näytelmissä päähenkilöt kuitenkin menettävät yhteisönsä tuen tai hyväksynnän. 1

Lotta Kaihua, Ylermi Rajamaa ja Emmi Parviainen | Kuva: Pate Pesonius

Esimerkiksi Euripideen tragediassa Hippolytos 2 (n. 428 eaa.) kuoro koostuu tapahtumapaikan naisista. Näytelmä on kielletty rakkaustarina: Kuninkaan vaimo Faidra rakastuu poikapuoleensa Hippolytokseen saamatta vastarakkautta. Katkeran Faidran reaktiosta seuraa molempien päähenkilöiden kuolema. Kuoro eli Trozenin naiset seuraavat tapahtumia kiihkeästi niitä kommentoiden. Kuoro puhuu toisinaan minä-muodossa, toisinaan viittaa ”meihin”. Euripides maalaa kuoron kautta hyvin perinteisen naiskuvan: kuoro juoruilee, unelmoi rakkaudesta, kauhistelee tapahtumia ja myötäelää vuolaasti päähenkilöiden kohtaloa. Hippolytoksessa kuoron eriskummallinen rooli tulee hyvin esiin esimerkiksi siinä, että vaikka Trozenin naiset ovat uteliaita ja käyvät dialogia päähenkilöiden kanssa, lopun sekasorrossa he kieltäytyvät osallistumasta tapahtumiin: ”Ei ole hyvä sotkeutua toisten asioihin.” Aiskhyloksen Oresteia-trilogian (n. 458 eaa.) ensimmäisessä osassa Agamemnonissa 3 kuoro on puolestaan joukko vanhoja miehiä, joita ei enää huolita mukaan sotaan. Näytelmä kertoo Atreuksen suvun historian, jossa Agamemnon ja Aigisthos taistelevat vallanperimyksestä. Synkkä tarina vallanhimosta saa vastapainokseen oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta puhuvan kuoron. Kuoro esittää viisaita mietteitään unenomaisissa tunnelmissa.

Antiikin tragedioiden kuoro siis edustaa joukkoa, johon päähenkilöillä ei ole pääsyä. Samalla se saattaa kuitenkin olla päähenkilöiden alitajunnan ääni. Kuoro on yhtä aikaa yhteisö ja yksilö (roolihahmo), yhdessä ja yksin. Se on juonenkerronnan väline ja näyttelijä. Kuorolla on tunne-elämä ja mielipiteitä, mutta ei omaa kohtaloa tarinassa. Kuoro hajottaa ja kokoaa, kannustaa päähenkilöitä ja moittii näitä. Kuoro jää, kun kaikki muu tuhoutuu tai karkaa pois. Silti kuoro itsessään on koko ajan lukijan/katsojan saavuttamattomissa.

Teksti: Elisa Itkonen

Lähteet:
1 Segal, Charles 1997, Chorus and Community in Euripides’ Bacchae. Teoksessa:
Edmunds, Lowell & Wallace, Robert W. (ed.) 1997, Poet, Public and Performance in Ancient Greece (The Johns Hopkins University Press), 65-86.
2 Euripides (suom. Kaimio, Maarit 1974) Hippolytos (Gaudeamus)
3 Aiskhylos (suom. Simonsuuri, Kirsti 2001), Agamemnon (Lasipalatsi)

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

No huuh, olipahan taas treenit,

mulle jäi ainakin kysymyksiä koko tästä pätkästä!

Pitääkö kaikki banalisoida?
Kuka tykkää patetiasta?
Onko tässä esityksessä enää yhtään vitsiä jäljellä?

Entä missä on eniten lakonista juhlantuntua:

              konfettihileessä?
              serpentiinissä?
              vappupillissä?

torstai 1. syyskuuta 2011

Mestariteosta tehdessä 1.syyskuuta,

jäi joitakin kysymyksiä...

Mikä on oikea tapa ostaa laadukas sohva?
Kuuluuko näyttämölle kuljetus hintaan?

Onko laadukkaassa sohvassa jotain niin kiinnostavaa?
Kannetaanko sohva tarinan keskiöön?

tiistai 30. elokuuta 2011

Trailer III



Hänen suustaan valuu limaa
Limaa valuu paidalle
limaa valuu pöydälle
limaa valuu lattialle
ikkunasta ulos
ja oven alta rappusille
limaa valuu pihalle
limaa valuu kadulle
limaa vain valuu ja valuu
kunnes koko kortteli on
liman peitossa

perjantai 26. elokuuta 2011

Taiteiden yötä odotellessa,

työryhmä pelkää tarjoavansa yleisölle valmiin mestariteoksen.
Miten näytellä näyttelijää?

Entäpä kansainvälinen menestys?
Miten lausua englanniksi laadukas sohva?
Tai saksaksi paloittelusurmaaja?

torstai 25. elokuuta 2011

Syön vähän ketsuppia...

sitten menen katselemaan Pretty Womania.


Tiedän, että ketsuppi on hapanimelä maustekastike, joka valmistetaan perinteisesti tomaateista, viinietikasta, suolasta ja sokerista.

Ketsuppi ilmestyi eurooppalaisiin ruokapöytiin 1800-luvun alussa. Löytöretkeilijät olivat löytäneet kiinalaisten 1600-luvun lopussa kehittelemän kalakastikkeen nimeltään kôe-chiap ja tuoneet sen eurooppalaisten kokkien muokattavaksi. Uusi makeampi ketsuppiresepti ilmestyi myöhemmin Yhdysvalloissa, missä ketsuppi alkoi nopeasti kerätä suosiota. Raakojen tomaattien syömistä monet pitivät sen sijaan vaarallisena.

Nykyään ketsuppia pidetään epäterveellisenä sen korkean suola- ja sokeripitoisuuden takia, mutta jotkut tutkijat uskovat sen sisältävän jopa syöpää ehkäiseviä antioksidantteja.

1800-luvun ketsuppimainoksessa puolestaan luvataan: ”Siunattu helpotus äidille ja talon muille naisille!”

tiistai 23. elokuuta 2011

Paloittelusurmaaja otsikoissa

"Paloittelusurmaaja meni miehen pää käsilaukussa ravintolaan neljä vuotta sitten"
(Meidän Perhe, Keskustelut 16.8.2007)

"Paloittelusurmaaja osti pakomatkallaan hammasharjan" (Kaleva 15.6.2011)

"Paloittelusurmaaja tähyää juristiksi" (MTV3 15.6.2011)

"Paloittelusurmaaja yritti turhaan saada palautetuksi takavarikoitua ihmejuomaa"
(Ilta-Sanomat 20.7.2011)

"Sofi Oksanen asui paloittelusurmaajan naapurissa" (Nelonen 28.8.2011)

perjantai 19. elokuuta 2011

Heijastuksia I

Viiksekkäitä naisia

Nainen, joka pukeutuu mieheksi, on tuttu jo antiikin ajoilta. ”Housurooliin” astuneita länsimaisia naisia tiedetään eläneen sekä todellisessa elämässä että kirjojen sivuilla ja teatterinäyttämöillä. Esimerkiksi Platonilla kerrotaan olleen kaksi naispuolista oppilasta. Astuakseen Platonin antiikin ajan Akatemiaan näiden naisten oli kuitenkin pukeuduttava miesten vaatteisiin. Myös useissa Shakespearen näytelmissä, kuten Venetsian kauppias (1594−97) ja Kuten haluatte (1599−1600) naispäähenkilöt pukeutuvat miehiksi saavuttaakseen päämääränsä. 1

Samoin useille historiallisille naisille mieheys on näyttäytynyt ihanteena. ”Doubly blank is a woman's lot, I wish and I wish I were a man” kirjoitti runoilija Christina Rosetti 1800-luvun puolivälissä 2. Kirjailija Gertrude Stein puolestaan eli 1900-luvun alussa lesbosuhteessa, joka noudatti kuitenkin perinteisiä sukupuolirooleja. Stein kestitti Pariisin kodissaan lähinnä miehistä koostuvaa kulttuurieliittiä. Hän ohjasi Picasson ja muiden nerojen vaimot oman vaimonsa seuraan ja istui itse johtamaan taiteilijoiden keskustelua. 3 Samalta ajalta tiedetään myös useita naisia, jotka kirjaimellisesti pukeutuivat miehiksi. Ristiinpukeutuminen nimittäin helpotti itsenäistä elämäntyyliä kuten yksin matkustamista. Oli helpompaa toteuttaa itseään, jos ”meni miehestä”.

Elina Knihtilä | Kuva: Pate Pesonius

Ristiinpukeutuminen on myös osa teatterihistoriaa, sillä ennen 1600-lukua naisia ei nähty ollenkaan eurooppalaisilla teatterilavoilla: miesnäyttelijät esittivät myös kaikki naisroolit 4. Osa renessanssitoteutuksien näyttämöhahmoista olisi nykykatsojalle merkillistä katsottavaa: Olemme toki tottuneet mukautumaan illuusioon roolihahmosta, vaikka yhtä aikaa tiedostamme näyttelijän läsnäolon 5. Renessanssiteatterin katsoja joutui kuitenkin tämän lisäksi ohittamaan melkoisen sukupuolisekamelskan, kun nuori miesnäyttelijä saattoi esittää Rosalindia, joka on naispuolinen roolihahmo, joka pukeutuu Shakespearen näytelmässä mieheksi. Kun naiset pikku hiljaa alkoivat ilmestyä teatterilavoille, alettiin ristiinpukeutumistraditiota käyttää myös käänteisesti: esimerkiksi Shakespearen näytelmästä Hamlet tunnetaan 1700-luvun lopulta alkaen useita toteutuksia, joissa naisnäyttelijä esittää Tanskan prinssin roolin. 6

Miesnäyttelijöiden ristiinpukeutuminen oli ennen 1600-lukua näytelmien ainoa toteutustapa, koska teatterin tekemistä pidettiin naisille sopimattomana. Historiallisten naisten ja fiktiivisten naishahmojen ristiinpukeutuminen puolestaan on useimmiten yritys olla subjekti, itsenäinen toimija, oman elämänsä herra. Ristiinpukeutuminen ei kuitenkaan yleensä tarjoa kuin tilapäisiä ratkaisuja näiden naisten vanhoihin ongelmiin. 7 Nykyteatterissa ristiinroolitus voi sen sijaan olla vanhentunutta sukupuolijärjestelmää tuulettava tehokeino: esimerkiksi naisen näytellessä miestä, sukupuolen esittävä luonne ja sitä rajoittavat tekijät tulevat näkyviksi.

Teksti: Elisa Itkonen

Lähteet:
1 Rosenberg, Tiina 2000, Byxbegär (AlfabetaAnamma), 27-28.
2 Faderman, Lillian 1994, Chloe Plus Olivia. An Anthology of Lesbian Literature from the Seventeenth Century to the Present (Penguin Books), 61.
3 Stein, Gertrude 1980, Alice B. Toklasin omaelämäkerta (Tammi), 24 ja 113.
4 Rosenberg 2000, 28.
5 Rosenberg 2000, 14.
6 Aarnipuu, Tiia 2010, Sinivalkoisissa höyhenissä. Suomalainen drag (Like), 35.
7 Rosenberg 2000, 40.

Sydämeni laulu

sydämeni laulu on
kaivinkone ja kivimurskaa
kalakauppa
ja jäätynyttä turskaa

sydämeni laulu on
ruosteinen puro
kuihtuneet kukat
ja syksyn tulo

sydämeni laulu on
bensaa ja muovia
verta ja lihaa
maksaa ja suolia

sydämeni laulu on
kuoleman kajo
hirviön huuto
ja öinen talo

juoksen ja palan
nousen ja huudan
tule ja ota
sydämeni laulu

torstai 18. elokuuta 2011

Mestariteosta tehdessä 18.elokuuta,

jäi joitakin kysymyksiä...


Kuinka kietoutua imurinletkuun pimeässä?

Kuinka ilmestyä arvokkaasti sohvan takaa?


Onko radion sisällä snöreneitä?

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Mestariteosta tehdessä 17.elokuuta,

äiti jätti jälkensä...

Kun tulet kotiin, löydät äitisi ostaman kynttilänjalan ikkunalaudalta.
Kynttilänjalan, jonka piilotit kaappiin jouluaaton jälkeen.
Jalan, josta roikkuu yhä kiharansa menettänyt lahjanauha.
Ikkunalaudan pölyt on pyyhitty.

Muista pyyhkiä pölyt myös taulujen päältä.
Muista vaihtaa tiskirätti tasaisin väliajoin.
Muista vaihtaa imurin suutin, kun imuroit sohvan.
(Muista olla oman elämäsi herra.)

Tästä saisi mukavan kodin, jos maalaisi seinät.
Jos hioisi lattian.
Jos vaihtaisi keittiön kaapit ja kylpyhuoneen kaakelit.
Jos ostaisi uudet verhot ja
laadukkaan sohvan.