Heijastuksia II

Kuoro – yhdessä yksin

Kuoro näyttelee merkittävää osaa antiikin tragedioissa. Se koostuu useista näyttelijöistä, mutta on silti näyttelijä näyttelijöiden joukossa. Antiikin tragedioissa kuoro edustaa yhteisöä, kaupunkivaltioiden asukkaiden ääntä. Kuoro seisoo yhteisten arvojen ja moraalin takana sekä kommentoi näytelmän päähenkilöiden toimintaa tältä pohjalta. Kuoro saattaa tarjoilla olennaisia taustatietoja, verrata tapahtumia myyttisiin tarinoihin ja kertoa enemmän kuin kukaan muu tietää. Useimmiten kuoro on päähenkilöiden puolella ja osoittaa näille myötätuntoa. Antiikin tragedioiden joukossa onkin vain harvoja näytelmiä, joissa kuoro suhtautuu vihamielisesti päähenkilöihin tai koko kaupunkivaltion arvoihin. Monissa näytelmissä päähenkilöt kuitenkin menettävät yhteisönsä tuen tai hyväksynnän. 1

Lotta Kaihua, Ylermi Rajamaa ja Emmi Parviainen | Kuva: Pate Pesonius

Esimerkiksi Euripideen tragediassa Hippolytos 2 (n. 428 eaa.) kuoro koostuu tapahtumapaikan naisista. Näytelmä on kielletty rakkaustarina: Kuninkaan vaimo Faidra rakastuu poikapuoleensa Hippolytokseen saamatta vastarakkautta. Katkeran Faidran reaktiosta seuraa molempien päähenkilöiden kuolema. Kuoro eli Trozenin naiset seuraavat tapahtumia kiihkeästi niitä kommentoiden. Kuoro puhuu toisinaan minä-muodossa, toisinaan viittaa ”meihin”. Euripides maalaa kuoron kautta hyvin perinteisen naiskuvan: kuoro juoruilee, unelmoi rakkaudesta, kauhistelee tapahtumia ja myötäelää vuolaasti päähenkilöiden kohtaloa. Hippolytoksessa kuoron eriskummallinen rooli tulee hyvin esiin esimerkiksi siinä, että vaikka Trozenin naiset ovat uteliaita ja käyvät dialogia päähenkilöiden kanssa, lopun sekasorrossa he kieltäytyvät osallistumasta tapahtumiin: ”Ei ole hyvä sotkeutua toisten asioihin.” Aiskhyloksen Oresteia-trilogian (n. 458 eaa.) ensimmäisessä osassa Agamemnonissa 3 kuoro on puolestaan joukko vanhoja miehiä, joita ei enää huolita mukaan sotaan. Näytelmä kertoo Atreuksen suvun historian, jossa Agamemnon ja Aigisthos taistelevat vallanperimyksestä. Synkkä tarina vallanhimosta saa vastapainokseen oikeudenmukaisuuden ja rauhan puolesta puhuvan kuoron. Kuoro esittää viisaita mietteitään unenomaisissa tunnelmissa.

Antiikin tragedioiden kuoro siis edustaa joukkoa, johon päähenkilöillä ei ole pääsyä. Samalla se saattaa kuitenkin olla päähenkilöiden alitajunnan ääni. Kuoro on yhtä aikaa yhteisö ja yksilö (roolihahmo), yhdessä ja yksin. Se on juonenkerronnan väline ja näyttelijä. Kuorolla on tunne-elämä ja mielipiteitä, mutta ei omaa kohtaloa tarinassa. Kuoro hajottaa ja kokoaa, kannustaa päähenkilöitä ja moittii näitä. Kuoro jää, kun kaikki muu tuhoutuu tai karkaa pois. Silti kuoro itsessään on koko ajan lukijan/katsojan saavuttamattomissa.

Teksti: Elisa Itkonen

Lähteet:
1 Segal, Charles 1997, Chorus and Community in Euripides’ Bacchae. Teoksessa:
Edmunds, Lowell & Wallace, Robert W. (ed.) 1997, Poet, Public and Performance in Ancient Greece (The Johns Hopkins University Press), 65-86.
2 Euripides (suom. Kaimio, Maarit 1974) Hippolytos (Gaudeamus)
3 Aiskhylos (suom. Simonsuuri, Kirsti 2001), Agamemnon (Lasipalatsi)